Season`s Greetings ja muita ajatuksia!

Joka vuosi se tuntuu alkavan aikaisemmin. Joulu. 

Olemme oppineet tanssimaan oikeassa tahdissa kuin sirkushevoset. Heti kun kauppojen kimaltelevat koristeet sokaisevat syyspimeät silmämme ja sielumme alkaa janota valoa ja  punaista väriä lämmöksi ulkoista sadetta ja kylmää  torjumaan, alkaa joulu? Koristelemme kotimme ja  kuusemme, nauttimme glögiä, syömme kinkkua ja laatikkoja jo lokakuussa?

Laskiainen ja Runebergin päivä ovat siirtyneet kalenterissa ilman muuta tammikuulle, koska nautimme asiaan kuuluvia pullia ja torttuja silloin. Pääsiäinen on liikkuva juhla sekin ihan oikeastikin, mutta jos mämmiin on uskomista, pääsiäinen on liikahtanut mieluumminkin alkuvuoteen kuin maalis- huhtikuun vaiheille.

Elämme kaiken etukäteen. Mitä meille jää jäljelle, kun varsinainen ajakohta koittaa?

Meille jää seuraavan asian odottaminen. Tai menneen muisteleminen.

Kaikki homeopaatit tietävät varmasti, että aine per exellence kaikille niille, jotka muistelevat menneitä ja haaveilevat sentimentaalisen musiikin soidessa kaikkea sitä, mikä ei koskaan enää palaa, on Natrium muriaticum. Paras apu ko. aineen muistamiseksi lienee tarina Raamatusta, jossa kerrotaan Sodoman ja Gomorran hävityksestä. Loot-niminen heppu pääsi pakenemaan perheineen hävityksen keskeltä yhdellä ehdolla: hän ei saanut katsoa taakseen.

Miten sitten kävikään! Hänen vaimonsa ei voinut vastustaa kiusausta, vaan kääntyi, varmaan suruissaan, vielä kerran luomaan silmäyksen kaikkeen siihen, mikä piti nyt jättää taakse. Ja kuten tiedetään, hän muuttui suolapatsaaksi. Natrium muriaticum-kuvassa olevat ihmiset katselevat kaihoisasti taaksepäin, muistellen sitä “vanhaa hyvää aikaa” ja unohtavat elää tässä ja nyt, antavat menneen jähmettää itsensä ja unohtavat, että tulevaisuuskin on vielä kokematta.

Mutta entäpä ne, jotka odottavat alkavansa elämään ”sitku…”

Nuorena on ihan luonnollista rakennella pilvilinnoja oikeaa elämää odotellessa. Elää omissa fantasioissaan, olla herkkä kuin sadun prinsessa, joka tunsi seitsemän patjan alla piilottelevan pikku riikkisen herneen. Jopa pieni hipaisu iholla tuntuu pahalta. China-kuvasta löytynee apua, jos pilvilinnassa asuminen tuntuu voittavan tosi elämän.

Toinen aine ikuiselle “sitku”-suunnittelijalle on tietenkin Sulphur. Sulphur-kuvassa oleva ihminen filosofoi  maailman valmiiksi mitä ihmeellisimmin suunnitelmin. Samanaikaisesti pari vuotta aikaisemmin avattu TV-vastaanotin odottelee sisälmykset pöydällä kärsivällisesti takaseinänsä sulkemista. Asia ei  häiritse Sulphur-isäntää millään tavalla, koska hän elää jo seuraavaa “sitku”-vaihettaan: Hänhän voisi oikeastaan rakentaa ajatuksen voimalla kanavat vaihtavan aparaatin. Tai laskea matemaattisesti seuraavat oikeat lotto-numerot!

“Sitku”… , jonkin tulevaisuudessa tapahtuvan odottaminen, voi luoda meihin myös käsittämättömän sisäisen kiireen. Emme tarpeeksi nopeasti ehdi perille “ei-mihinkään”,  aika matelee. Medorrhinum, Mercurius, Nux vomica voivat olla ongelmaa helpottavia aineita.

Jos odotamme tulevaa tapahtumaa pelon sekaisella jännityksellä, Argentum nitricum palauttaa rauhan niin vatsaan, (johon on muuttanut parvi perhosia) kuin ääneenkin (joka jostain syystä kieltäytyy kulkemasta kurkunpäätä kauemmaksi). Jos taas jalat kieltäytyvät kävelemästä  estradille ja polvien tilalle on ilmestynyt hyytelöä, eivätkä sääretkään lopeta tutinaansa, Gelsemiumia on syytä huutaa apuun.

“Sitku” voi olla lohdututtavaakin. Jos oikein kovasti pelkäämme jotain koitosta  tulevaisuudessa, voimme aina mielessämme paeta “sitkuun”, kuvitella, miltä tuntuu sitten kun  tentti on ohi, työpaikkahaastattelu takanamme, asuntolaina maksettu, elämän rapakkopaikka ylitetty… Tylsä arki on helpompi kestää, kun mietimme, että ihana loma odottelee meitä sitku… Usein kuitenkin, kun olemme saavuttaneet kovasti odottamamme hetken, emme sitä oikein enää huomaakaan, kun suunnittelemme niin kovasti jo seuraavaa…

“Sitku” on oikea joulu: 

Olemme jo kyllästyneet kaikkeen tingel-tangeliin, ostareissa tauotta soineisiin joululauluihin, pikkujouluihin glögeineen, jouluruokineen…

Olemme ehtineet napsauttaa leipoessamme sormemme kuumaan uunipeltiin (apua, Cantharis!), jahdanneet lahjoja ystäville ihmistungoksessa henki salpautuneena (Aconitum, tule ja auta!)… kantaneet saaliimme selkä vääränä kotiin toivoen joskus palautuvamme venähdyksistä ja mustelmista (Arnica, Ruta)…, Riehuneet perheen jättämien sotkujen  kanssa ja siivonneet kodin  ihanaan, puhtauteen (Arsenicum)… Koristelleet koko talon mieleiseksemme kaunein, toisiinsa sointuvin värein ja kukkasin (Carsinosin) ja lääkinneet perheen pienimpien jännittyneen, unet vievän pukin odotuksen (Coffea)…

Sitten kai kuitenkin, voimme hetken istua aloillamme, katsoa pimenevään talven iltaan ikkunan takana, nauttia rakkaittemme seurasta, joulun läsnäolosta ja toivottaa “sitkun” jonnekin kauas pois. 
 
Miten se menikään englanniksi…? Yesterday is gone, tomorrow isn´t  there yet, that´s why today is present.

Ihanaa joulunaikaa ja lämmintä  läsnäolon lahjaa kaikille lukijoille!

Olet täällä